Yhdistyksen säännöt
1§ Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Evon Metsäpojat ry ja kotipaikka Hämeenlinna.
2§ Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on lujittaa jäsentensä yhteenkuuluvuutta, ammattitaitoa, sekä edistää heidän henkistä ja fyysistä kuntoaan. Keskeisenä tarkoituksena on opiskelijoiden edunvalvonta.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi olla osakkaana tai jäsenenä yhdistyksissä tai yhteisöissä. Yhdistys tekee aloitteita ja esityksiä, järjestää kokous-, kilpa- ja kurssitilaisuuksia, sekä jäsenilleen vapaa-ajantoimintaa. Yhdistyksellä on myös mahdollisuus myöntää stipendejä jäsenilleen.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ylläpitää voittoa tuottamatta kahviota, ravintolaa, kirjakauppaa sekä hallita ja omistaa osakkeita, kiinteistöjä ja irtainta omaisuutta. Yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia, testamentteja sekä järjestää arpajaisia ja rahankeräystä.
3§ Jäsenet
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä Hämeen ammattikorkeakoulun Evon toimipisteen metsätalouden koulutusohjelman opiskelija.
Kannattajajäseneksi voi päästä henkilö, joka ei täytä varsinaisen jäsenyyden kriteerejä, mutta kannattaa yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaperiaatteita. Kannattajajäsenellä on yhdistyksen kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus, mutta ei aloite- eikä äänioikeutta. Kannattajajäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus.
4§ Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Varsinaisen jäsenen tulee erota, kun heidän opinnot loppuu tai heidät voidaan erottaa. Halutessaan jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä yhdistyslain §14 mukaan, jos jäsen ei noudata yhdistyksen sääntöjä ja toimintaperiaatteita tai jättää jäsenmaksunsa maksamatta yli vuoden ajan. Hallitus voi hyväksyä eronneen tai erotetun jäsenen uudelleen yhdistyksen jäseneksi. Erottamismenettelyssä noudatetaan yhdistyslain § 15 mukaista käytäntöä.
5§Liittymis- ja jäsenmaksu
Evon Metsäpojat ry:n varsinaiset jäsenet ja kannattajajäsenet maksavat liittymis- ja jäsenmaksunsa suoraan Evon Metsäpojat ry:lle. Varsinaisten jäsenien sekä kannattajajäsenien liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää syyskokous.
6§ Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus. Syyskokouksessa vahvistetaan hallitukseen 3-10 jäsentä ja heistä valitaan puheenjohtaja. Hallituksen puheenjohtajaa voidaan kutsua myös yhdistyksen puheenjohtajaksi. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.
Hallitus valitaan suhteellisilla vaaleilla yhdistyslain 29§:n 3. momentin 3. kohdan mukaan.
Vaaleista säädetään tarkemmin vaaliohjesäännössä.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä valitsee hallitukselle sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kolme (3) hallituksen jäsentä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun kokous on kutsuttu koolle sääntöjen määräämällä tavalla ja läsnä on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään puolet hallituksen jäsenistä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7§ Nimenkirjoittajat
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai toinen heistä yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.
8§ Tilikausi ja toiminnantarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajalle viimeistään kaksikymmentäyksi (21) vuorokautta ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään neljätoista (14) vuorokautta ennen kevätkokousta hallitukselle.
9§ Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksellä on kaksi (2) sääntömääräistä kokousta, sekä tarvittaessa yhdistyksen ylimääräisiä kokouksia. Kevätkokous on pidettävä hallituksen määräämänä päivänä tammikuun ja toukokuun välisenä aikana ja syyskokous elokuun ja joulukuun välisenä aikana.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle viimeistään neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta, jotta hallitus voi sisällyttää asian kokouskutsuun.
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi (1) ääni. Kokous on päätösvaltainen, kun se on laillisesti koolle kutsuttu.
Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10§ Yhdistyksen kokousten koolle kutsuminen
Yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle kirjeitse tai sähköpostitse sekä ilmoittamalla siitä toimipisteen ilmoitustaululla vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta.
11§ Kevätkokous
Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. käsitellään toimintakertomus ja toiminnantarkastajan lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä kyseessä olevan tilikauden hallitukselle sekä muille tili- ja vastuuvelvollisille
7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
12§ Syyskokous
Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

5. käsitellään ja vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma, talousarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus
6. valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja
7.vahvistetaan hallituksen jäsenet seuraavalle kaudelle ja valitaan heistä yhdistyksen puheenjohtaja
8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
13§ Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos vähintään kolme neljäsosaa (3/4) yhdistyksen kokouksessa annetuista äänistä kannattaa muutosesitystä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.
Ehdotus yhdistyksen purkamisesta on jätettävä yhdeksänkymmentä (90) vuorokautta ennen yhdistyksen kokousta hallitukselle, joka oman lausuntonsa ohella esittää sen yhdistyksen kokoukselle. Yhdistyksen purkamiseen vaaditaan kahden (2) perättäisen vähintään kuudenkymmenen (60) vuorokauden väliajoin pidetyn kokouksen yhtäpitävä päätös.
Kummassakin kokouksessa on päätöksen puolesta annettava vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä.
Purkautuneen yhdistyksen varat siirtyvät jälkimmäisen kokouksen päättämällä tavalla käytettäväksi sääntöjen 2§:ssä määrättyyn tarkoitukseen.
14§ Yhdistyslaki
Muutoin noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia.
09.04.2018